lauantai 6. syyskuuta 2014

ARTIKKELI -tehtävä

(otin artikkelit eri lehdistä)


1.

AHV Aivoliitto  2/2014              Lehti kertoo laajasti aivoverenkiertohäiriöistä

Miksi nuori sairastuu?  sivut 4-6
kirjoittanut: Jukka Putaala

- Vuosittain 16 milj. ihmistä maailmassa sairastuu aivoverenkiertohäiriöön.
- Iäkkäimmillä syynä esim. sydämen eteisvärinä tai kaulavaltimon ahtauma.
- Vanhemmilla on enemmän verenpainetautitaustaa, ja nuorilla aivojen rakenteelliset syntyperät johtavat häiriöihin.

- Suomessa aivoinfarktin saa noin 600 henkeä vuosittain.
- Yleisin syy infarktiin on sisemmän kaulavaltimon tai nikamavaltimon repeytyminen.
- Tutkimusten mukaan ennen kohtausta on henkilö voinut saada jonkun fyysisen rasitteen, mikä on voinut vaikuttaa infarktin syntyyn. Myös tupakointi rasittaa valtimoseinämiä.
- Myös syntyperäiset viat edesauttavat infarktin tuloa. On olemassa myös sydämen harvinaisia geenivirheitä.
- Migreenillä on myös yhteys, mutta se ei itsessään laukaise infarktia.

- Nykyisin joka kolmas nuorella iällä saatu infarkti jää ns. salasyntyiseksi. 20-30 ikäisten kohdalla on hyvin vaikeaakin jopa löytää syytä. Syyskaala voi silti olla laajakin.


                                         -------------------------------------------


2.

ERITYISKASVATUS  2/2014         Lehti kertoo työstä lasten ja nuorten koulutyön parissa

Uskalla unelmoida  sivulta 6
kirjoittanut: Harri Saine

- Haastatellaan erityisopettaja Eija Kapiaista lasten ja nuorten koulunkäynnin merkityksestä ja opetusaiheiden pääpainosta ja tavoitteista.


- Kapiaisen mukaan yhteiskunta haluaa nimetä syitä ja tehdä diagnooseja ns. vaikeista asioista. Lapsia opetetaan jo koulutehtävien kautta erityiseen kriittisyyteen. Kapiainen toivoisi avarakatseisempaa lähestymistä asioihin.

- Kehitysvammaisten oikeuksia ja "normaaliin" arkeen liittämistä Kapiainen haluaisi lisätä.

- Jo alakoulussa lapsien tulisi ymmärtää mahdolliste kehitysvammaisten luokkatoveriensa erilaisuus, ja niin heistä toivon mukaan kasvaisi suvaitsevaisempia aikuisia.







1 kommentti:

  1. Kiitos
    Mitä ajattelet ammattilehtien lukemisen tärkeydestä?? Miksi ammattilehdet ovat oman uran kannalta tärkeitä??

    VastaaPoista